Chiang Mai, Udon Thani & PAI!

Ennen Chiang Main bussia kulutin aikani Bangkokissa kitarasta tinkien. Alkuperäinen hinta oli n. 2300B (57,5e), 2 tunnin tinkaamisen, jutustelun ja testaamisen jälkeen sain tiputettua hinnan 1500Bahtiin (37,5e). Pitkien neuvotteluiden seurauksena sain kaupanpäällisiksi myös kantolaukun, joka tosin oli käytetty ja liian iso ko. kitaralle, mutta silti toimiva.

Paljon temppeleitä, halpoja ravintoloita ja hämmentäviä pariskuntia (eli vanhoja isomahaisia länkkäreitä + nuoria thaityttöjä). Fiilikseni Chiang Maista voidaan tiivistää näihin kolmeen asiaan. Saapuessani Chaing Maihin lämpötilan tippuminen oli varsin mieluisa yllätys. Pitkästä aikaa sai vetää pitkähihaisen päälle kun istuimme tuktukin kyydissä. Tutustuin myös tsekkiläiseen mieheen, joka tekee elantonsa matkustamalla ja tekemällä pikkuhommia tien päällä sekä ostamalla tavaraa Aasiasta ja myymällä ne hyvään hintaan kotimaassaan. Sama herra näytti minulle yli puolet halvemman majoituksen kuin mihin olin Bangkokissa tottunut.

Vietin Chaing Maissa vain yhden päivän, joka oli tarpeeksi. Aikaisemmat päivät Bangkokissa olivat täyttäneet senhetkisen metropoli-sietokykyni. Päivä kuluivan ympäriinsä palloillen sekä syöden pohjoisthaimaalaista ruokaa. Paikallinen curry oli herkullisin ja hintaansa nähden liian edullinen setti (possucurry + läjä riisiä + salaatti + olut maksoi 2,5€). Tämä ruoka pääsikin listalle ruoista, joita täytyy opetella kokkaamaan kotona. Chiang Main yleinen ilmapiiri ei ollut kovin mieluisa. Kaikkialla oli 'tyttöbaareja' joiden asiakkaista 99% oli juurikin näitä vanhempia miehiä joilla oli selvästi liikaa rahaa. Illalla löysin itseni kuitenkin istumassa kahden brittitravellerin kanssa kattoterassilla jakamassa tarinoita omista reissuista. Dean ja James olivat toiset ei-ärsyttävät britit joihin olin törmännyt.

Seuraavana aamuna checkoutin sekä aamiaisen jälkeen suuntana oli Pai. Pitkän tinkaamissession jälkeen tuktukin hinta tippui alle puoleen alkuperäisestä ja tyytyväisenä nautin 15min Edullisesta matkasta kohti bussiasemaa. Bussiasemalta ostin lipun Paihin, hintaan 120B. Kyseessä oli minibussi, eli suurehko paku jonka takaosa oli ahdettu täyteen penkkejä. Matka kesti n. 3,5h joka kului nopeasti polvet suussa, vuoristomaisemia ihaillen. Matkan aikana oli yli 600 mutkaa (laskettu fakta!) ja helpommin matkapahoinvoinnista kärsivällä olisi ollut vaikeaa.

Perille päästyämme lähdin etsimään erään israelilaisen minulle suosittelemaa majataloa, P.S. Riverside. Vähän kyseltyäni sainkin hyvät ohjeet ja löysin Riversiden nopeasti. Kyseinen paikka oli uskomaton. Joen varrella, paljon pinta-alaa, kasvillisuutta, viljelyksiä sekä mitä eriskummallisimpia eläimiä. Pari savimökkiä, loput bambubungaloweja. Ilmainen keittiö, vesi, netti sekä kalastusvälineet. Hintakin oli varsin kohdillaan; savimökeistä joissa oli oma vessa 300B ja bungaloweista joissa oli jaettu vessa, 200B (5e). Valitsin bungalowin terassin takia, sillä mitä levyttely olisi ilman riippumattoa. Ensimmäisenä asiana suihkun jälkeen asetin riippumattoni paikoilleen ja otin päiväunet.

Päivät kuluivat uskomattoman nopeasti. Viereisessä mökissä asui espanjalainen pariskunta, jotka tekivät tatuointeja ja lävistyksiä alennetulla hinnalla. Usein päiväuneni keskeytti tatuointikoneen surina. Toisessa mökissä asuivat kaksi sveitsiläistä longboardaajaa sekä yksi kiinalainen tyttö. Heidän kanssaan lähdin eräänä päivänä etsimään Pain kuuluisia vesiputouksia vuokraamillamme (manuaali!)skoottereilla. Mutkittelevilla vuoristoteillä vanhalla skootterilla ajelu oli mahtavaa, vaikkakin välillä kuumotti että niinkin vanha pyörä hajoaa alle. Ensimmäiset 'putoukset' jotka löysimme olivat kuivan kauden takia lähes olemattomia, kunnes viimein löysimme n. 5m korkean kosken, jota pystyi kutsumaan vesiputoukseksi. Hetken huljuteltuamme kuitenkin siirryimme takaisin heidän bungalowin terassille istumaan iltaa.

Seuraavina päivinä lainasin virvelin paikan omistajalta ja lähdimme hänen kanssaan läheiselle järvelle. Kävimme paikallisessa kalastustarvikeliikkeessä ostamassa syöttejä sekä koukkuja. Pitkän ja kuoppaisan hiekkatien jälkeen eteemme avautui laakso, jossa tämä pieni järvi sijaitsi. Lähistöllä oli vain muutamia taloja.  Valitsemamme ajankohta oli kuitenkin väärä eikä kala syönyt ollenkaan. Matthewilta (Riversiden omistaja) loppui kärsivällisyys parin tunnin kuluttua, ja lähdimme takaisin. Illalla menin katsomaan paikallisen baarin meiningin. Tuntui että suurin osa asiakkaista olivat (taas) Thaimaassa asuvia länkkäreitä jotka käyvät joka perjantai samassa paikassa. Pelasimme baarimikon kanssa juomapeliä, panoksena se, että häviäjä juo vettä. Tämä jatkui n. 10 (vesi)shotin verran kunnes molempien mahat olivat liian täynnä jatkaaksemme.

Seuraavana päivänä menin ko. järvelle yksin. Ajoitukseni oli tällä kertaa parempi, sillä välillä kala jopa söi. Pian seuraani liittyi paikallinen mies, kolmen vavan kera. Hän ei puhunut paljon englantian, enkä minä thaita, mutta pystyimme kaikesta huolimatta kommunikoimaan suhteellisen hyvin elekielellä. Hänen nimensä oli Oo, ja hän oli kotoisin Chaing Main lähistöltä. Muutamien tuntien jälkeen hänen perheensä liittyi seuraamme rannalle. Vaimo sekä kaksi lasta. Heidän aikeinaan oli viettää rannalla koko yö. Yhtäkkiä löysin itseni viettämässä piknikkiä rannalla heidän kanssaan. Joimme riisiviskiä ja totesimme Oon kanssa useaan, otteeseen kippistelemällä ja kättelemällä (?) olevamme kavereita. Söimme (eläviä) katkarapuja joita Oo pyydysti verkolla järvestä, maustettuna vihanneksilla, yrteillä, limellä ja chilillä. Tämä sopi riisiviskin kanssa täydellisesti. Oo myös sanoi, että koska vain olen Bangkokissa tai Chiang Maissa, minun pitäisi soittaa hänelle niin hän tarjoaisi ilmaisen yöpaikan sekä kyydin välillä Chiang Mai – Bangkok, tai toisinpäin. Välillä molemminpuoliset väärinymmärrykset saivat aikaan hysteerisiä nauruja. Tunnelma oli erittäin vastaanottavainen. Taas tuli todettua, että paljon saa kommunikoitua ilman yhteistä kieltä, vaikkakin kommunikaatio olisi vain eleitä ja rantahiekkaan piirrettyjä ympyröitä. To do-listalleni ilmestyi ehdottomasti Oolle soittaminen, kun seuraavan kerran saavun Thaimaahan.

6 yötä Pailla vietettyäni edessäni oli viimeinen ilta. Tutustuin Pascaliin, saksalaiseen nuorukaiseen joka oli myös ensimmäistä kertaa yksin pitkällä matkalla. Vietimme päivän ympäriinsä ajellessa sekä hyvin syöden. Illaksi haimme pullon Oon minulle tarjoamaa riisiviskiä, hintaan 1,5e. Pystytimme ison nuotion joen rannalle. Jo nuotion kasausvaiheessa seuraamme liittyi Sunny, Thaimaasta kotoisin oleva taiteesta kiinnostunut herrasmies. Kun saimme nuotion sytytettyä, se houkutteli ihmisiä paikalle kuin valo hyttysiä. Pian seuraamme liittyi Christina, joka oli kotoisin Malesiasta. Soitimme kitaraa, välillä kahta yhtäaikaa, lauloimme. Munniharppu herätti suurta kiinnostusta. Pian seuraamme liittyi lisää ihmisiä, mm. pariskunta Venäjältä sekä nuori mies Kanadasta. Sytytimme lyhtyjä, jotka toimivat vähän niinkuin kuuma-ilmapallot. Lyhty sytytetään, ja yläosa joka oli paperia täyttyy kuumasta ilmasta / kaasuista. Tämä lyhty lähetetään ilmaan hyvän karman sekä pahalta suojeluksen toivossa. Kaikki tämä eslakoitui siihen, että seuraamme liittyi pari muusikkoa jotka pitivät 'esityksen' soittaen kitaraa ja laulaen mitä uskomattomimmin. Koko ilta oli maaginen. Tähän muistoon oli hyvä lopettaa energian lataaminen, ja keskittyä jälleen oleelliseen.

Seuraavana päivänä otin samanlaisen minibussin Chiang Maihin. 3,5 tunnin ja useiden mutkien jälkeen löysin itseni jälleen Chiang Main bussiasemalta. Varasin lipun samalle illalle kohti Udon Thania. Tankkasin pohjoisthaimaalaista halpaa ruokaa niin, että matkalla minun ei tarvitsisi syödä. 10 tunnin bussimatkan jälkeen kuudelta aamulla, löysin itseni vieläkin kylmemmästä Udon Thanista, ukottavien tuktuk-kuskien ympäröimänä. Pitkään tingattuani sain ok-hintaisen kyydin keskustaan ja löysin kuin löysinkin hotlan, joka oli kallis mutta luksus. Tätä luksusta en ollut osannut edes kaivata. Sähköt, ilmastointi, kuumaa vettä, langaton verkko jokaisessa huoneessa sekä sänky johon voisi uppoutua päiviksi. Viettäisin täälä kuitenkin vain yhden yön, joten 390B ei ollut paha sijoitus hetkellisestä luksuksesta. Udon Thani itsessään oli kuin pienempi Chaing Mai, ilman temppeleitä ja halpaa ruokaa. Päivällä söin hyvin ja keskityin kirjoittamiseen, illalla kävin tutkimassa ympäristöä vain todetakseni että meno oli ikävästi samanlaista kuin Chiang Maissa. Seuraavana aamuna heräsin kun Joonas soitti olevansa bussiasemalla ja varmisti hotellini nimen. Kohta Joonas ilmestyikin paikalle, jonka jälkeen nukuimme vielä muutaman tunnin ennen etenemistä. Kävimme aamiaisella ja otimme tuktukin bussiasemalle, josta suunnistimme Nong Khaihin. Nong Khai on kaupunki joka sijaitsee Thaimaan ja Laosin välisen sillan vieressä. Tältä sillalta ylittäisimme rajan Laosiin.

Bonuksena Pailla tapaamieni tyyppien tekemä musiikkivideo, joka toteutettiin kolmessa päivässä.

City of angels + Koh Phangan

Juuri kun olin tottunut intialaisten tapaan puhua englantia, se jää kokonaan taakse ja tilalle tulee thaimaalaisten pitkäksi venytetyt tavut ja erittäin absurdilta tuntuva tapa ääntää yksinkertaisimmatkin sanat. Lentokoneessa kiitin suuruudenhulluuttani kun varasin lippuja massipäissäni ja valitsin extrana lisää jalkatilaa. Lentomatkalla hihittelin vieressä istuvalle intialaiselle joka yritti ostaa vettä rupioillaan. Lentoemännille nämä eivät kuitenkaan kelvanneet, sillä kaikissa seteleissä oli pieniä repeytymiä. Thaimaassahan rahaa kunnioitetaan hyvin paljon ja on mm. laitonta astua sen päälle, koska kaikissa on kuva heidän kuninkaastaan, Bhumibol Adulyadejsta. Kun intialainen alkoi korottamaan ääntään ja valittamaan henkilökunnalle pelastin tilanteen antamalla hänelle yhden omista 10rupian seteleistäni. Osanottoni asiakaspalvelijoille ympäri maailman jotka saavat tuta asiakkaan raivon.

Astuttuani ulos lentokentältä totesin olevani oikeasti tropiikissa. Järkyttävän kuuma ja kostea ilmasto, jopa yöllä. Katukuva oli erittäin siisti ja mukavan oloinen. Intian jälkeen kaikki tuntuu niin helpolta.. Nappasin taksin jota ajoi puhelias nainen. Matkan aikana kentältä hostellille sain lyhyen kurssin miten puhua thaita ja miksi skytrain on pelottava (?). Hotlalle päästyäni lähdin hakemaan 7elevenistä syötävää, ja heti ensimmäisen nurkan takaa eteeni pomppasi ladyboy. Tervetuloa Thaimaahan.

Thaikkuruoka tuntui erittäin brutaalilta intialaisiin mättöihin tottuneena. Maha oli kokoajan sekaisin enemmän tai vähemmän ja ruokaa tilatessa sai oikeasti varoa sen spicy-vaihtoehdon kanssa. Bangkokissa liikkuminen oli hivenen hankalaa. Paljon tuli käveltyä mutta pidemmille matkoille oli hankala löytää taksia. Melkein mikään taksi ei suostunut käyttämään mittaria tai sitten ne ajoivat pois kun kerroin, mihin haluan mennä. Tuk tukeistakin kannattaa pysyä kaukana, sillä ukotushintansa alentanut kuski halusi joko yhden tai useamman pysähdyksen ”kaverin matkatoimistossa” ennen lopullista sijaintia.

Ensimmäisenä iltana kävin tsekkaamassa Brown Sugar-nimisen jatsibaarin/ravintolan, jota Lonely Planet suositteli. Virhe. Suositus näkyi paitsi baarin kyltissä, myös hinnoissa. Paikalla ei ollut ketään mutta musiikki oli sentään hyvää. Jatkoin seikkailuani kohti väkirikkaampia paikkoja. Myöhemmin illalla ihmettelin loistavaa basistia joka soitti livemusiikkia eräässä kadunvarsiravintolassa sekä tutustuin belgialaiseen tyttöön, joka oli myös yksin reissussa ja vietti viimeistä iltaansa Thaimaassa. Juttelimme pitkään kaikesta ja hän piti pienen kierroksen esitellen paikkoja, mm. Khao San roadia ja sen ympäristöä. Khao San oli kirkkaasti hulluin paikka missä olen käynyt. Koko katu oli ihan täynnä ihmisiä, kauppoja, baareja, ylihintaisia katukojuja, ukottajia ja kaikki halusivat myydä jotain Juuri Sinulle. Luonnolisesti länkkäreitä oli enemmän kuin paikallisia. Jokainen baari soitti omaa musiikkiaan volumet kaakossa. Kaaos oli järkyttävä mutta kiehtova.

Päivät kuluivat kaupunkia tutkiessa, hyvää ruokaa syöden ja vatsaa rauhoitellen. Yhtenä päivänä otin hieronnan kadulla sijaitsevissa hierontapisteissä. Joka paikassa oli hierontatuoleja, joihin voi istua ja ottaa jalka/hartia/päähieronnan samalla ihmetellen kadun hulinaa. Tunnin pituinen setti kustanti n.6€. Yksin reissaamisen hyvät puolet kävivät ilmi hyvin nopeasti. Ravintoloissa ihmiset kutsuivat pöytäänsä ja muutenkin tuntui, että kaikki olivat paljon vastaanottavaisempia. Eräänä iltana kävelin pienemmällä kadulla Khao Sanin läheisyydessä, kun eräästä pöydästä kuului kutsu liittyä heidän seuraansa. Neljän ihmisen reissaajaporukka oli myös saapunut Intiasta ja jutun juurta riitti. Heidän kanssaan ilta päättyi Bangkokin klubielämään tutustuen.

Seuraavana päivänä aamupalaa nauttiessani katukeittiössä seuraani liittyi kasa omanikäisiäni paikallisia. Heitä huvitti suuresti yritykseni puhua thaita ja tästäkin seurasi pieni kielikurssi. Vaihdoimme yhteystietoja ja loput päivästä vietinkin yhden porukkaan kuuluneen paikallisen tytön kanssa. Kävimme puistossa, syömässä niissä halvemmissa paikoissa joita en olisi ikinä löytänyt ilman häntä ja juttelimme kaikesta. Jatkoimme hengailua myös seuraavana päivänä ja lounastaessamme alkoi satamaan vettä erittäin paljon. Vesisade vain jatkui ja jatkui, kunnes lopulta kaduilla oli n.20cm vettä ja viemärit pulppusivat lisää. Viemäreistä nousi myös ylös kymmeniä torakoita ja rottia turvaan tulvalta. Kadulla kävellessä sai väistellä pakoon säntääviä torakoita ja katua ylittäessä piti ottaa kengät pois ja kahlata autotien yli torakoiden munien keskellä. Lopulta sade laantui ja tunnin kuluttua kadut oli tyhjätty vedestä ja siivottu. Uskomattoman tehokasta.

Bangkokissa löysin myös paistettujen sirkkojen / matojen hienouden, soijalla ja mustapippurilla maustettuna tietenkin. Loistava snäkki mihin tahansa väliin päivää ja ravintoarvotkin ovat kohdillaan. Ehkä kymmenen vuoden päästä ötököitä opitaan käyttämään ravintona muuallakin. Energiakustannukset näiden tuottamiseen ovat naurettavan pienet. Sirkkamakaronilaatikko tai pad thai bambumadoilla toimisi. Pitänee kokeilla moisen kokkausta.

Bangkokista ostin lipun Koh-Phanganille. Kovin turistisoitunut koko saari on mutta niin kuuluisa että pitäähän se nyt nähdä kun täälä saakka ollaan. Bussi + venematka hoitui Amin (paikallinen tyttö jonka kanssa hengasin) avustuksella hyvästä travel agencystä halpaan 600B hintaan. Bussimatkalla tutustuin italialaiseen yli vuoden reissanneeseen mieheen ja ranskalaiseen ylisosiaaliseen bilehileeseen. 11h bussimatkan jälkeen herätys oli mitä erikoisin. Matkan järjestävät tulivat bussiin sisälle ja alkoivat huutamaan ”Everyone get out NOW!” ja hirveällä kiireellä meidät tiputettiin bussista tienvarressa sijaitsevaan kahvilaan. Erittäin hämmentyneinä odottelimme pitkään jotain informaatiota. Odotellessani tutustuin amerikkalaiseen tyttöön, Kimiin, joka oli menossa saarelle opiskelemaan joogaopettajaksi. Lopulta saimme veneliput ja bussikin saapui. Bussi vei meidät satamaan, josta hyppäsimme veneeseen. Vene oli ahdettu täyteen ihmisiä mutta onnistuin löytämään paikan lähi-itämaiselta näyttävän miehen vierestä. Kävi ilmi että hänkin on amerikasta ja hänen nimensä on Navid. Navid oli ollut kiertämässä Kamputseaa sekä Vietnamia ennen Thaimaata. Myöhemmin myös Kim liittyi seuraamme ja 2 tuntinen venematka oli ohi nopeasti. Sovimme Navidin, Kimin ja Deanin (Navidin reissukaveri) kanssa että nappaamme yhteiskuljetuksen saaren pohjoisosaan, Chalok Lamiin, heti ruoan jälkeen.

Päästyämme perille saaren pohjoisosaan, lähdimme Navidin ja Deanin kanssa etsimään bungalowia rannasta. Vettä satoi kaatamalla joka hieman hankaloitti etsintää. Löysimme kuitenkin luksusmallin bunglalown hintaan 200B/hlö. Vietimme tässä mökissä kaksi yötä ja aika kului nopeasti. Makoilimme riippumatoissa, uimme ja seikkailimme ympäri saarta skoottereilla. Goan tiet tuntuivat kovin helpoilta kun vertaa täälä oleviin teihin. Ylä- ja alamäkiä on enemmän kuin tarpeeksi, tiellä on hiekkaa ja kaikenkokoisia kuoppia. Phanganin yleisin syy reissareiden terveysongelmiin onkin liikenneonnettomuudet. Eräänä päivänä kun olimme internetkahvilassa vieressäni puhui tyttö skypessä, suomeksi! Hänen nimensä oli Maria ja hän oli ollut ko. Saarella jo viisi viikkoa sukeltamassa. Vietimme yhden illan porukassa ja Maria vei meidät joihinkin synttärikekkereihin, joka oli täynnä länsimaalaisia jotka asuivat täälä. Meno oli nuorekkaan keski-ikäistä.

Paikallaan pysymiseen nopeasti kyllästyneinä päätimme Navidin kanssa lähteä etsimään majoitusta etelämmästä, Hat Thianilta, pieneltä rannalta johon ei mene edes autotietä. Sinne pitäisi ottaa vene Hat Rinistä. Hedelmäshakeja nauttiessa ja karttaa ihmetellessä ravintolan pitäjä kysyi mihin olemme menossa. Vastasimme että Hat Riniin, jonka jälkeen nainen sanoi että hän voi tilata meille taksin hintaan 300B. Kuulosti ok-hintaiselta ja hyvältä diililtä. Palautimme prätkät ja hyppäsimme hänen tilaaman taksin kyytiin. Taksikuski vaikutti varsin erikoiselta, mm. hihitteli itsekseen ja popitti 2000-luvun alun listahittejä volumet kaakossa. 10 minuuttia edettyämme aloimme katsomaan ympärillemme. Taksikuski kääntyi jonkin sortin National Parkkiin. Olimme menossa johonkin ihan muualle kuin sovittiin. Pyysimme kuskia pysäyttämään ja aloimme selvitellä asiaa. Kuski sanoi että hän on viemässä meitä Hat Salatiin, joka on täysin päinvastaisessa suunnassa kuin Hat Rin. Sanoimme, että meidän pitää päästä Hat Riniin. Kuski pyysi tästä 700Bahtia. Sovimme Navidin kanssa että antaisimme kuskille 90B bensoista ja käytetystä ajasta ja poistuisimme kyydistä ja etsisimme uuden kyydin. Kun Navid yritti ojentaa kuskille 90Bahtia, kuski flippasi täysin. Raivokkaan u-käännöksen jälkeen hän lähti ajamaan takaisin järkyttävää vauhtia. Lentelimme autossa puolelta toiselle sillä turvavöitä ei ollut. Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen olimme taas lähtöpisteessä. Hyppäsimme ulos autosta ja koitimme antaa 90Bahtia kuskille uudelleen. Hän otti setelit, ryttäsi ne ja paiskoi ne maahan. Hän vaati meitä maksamaan 300B matkasta. Alkoi täysin Thaimaan käytösetiketin vastainen huuto ja riehuminen kuskin osalta. Hän otti meistä kuvia puhelimellaan ja puhui poliisista. Pari muutakin paikallista tuli ihmettelemään mitä oikein tapahtui mutta poistuivat paikalta nopeasti. Lopulta annoimme molemmat kuskille 100B elämämme huonoimmasta taksikyydistä ja kävelimme pois. Luulimme että tilanne loppui tähän ja olimme suuntaamassa läheiseen travel agencyyn kyselemään kyyditystä Hat Riniin. Yhtäkkiä taksikuski autoineen ilmestyi taaksemme ja alkoi huutamaan travel agencyn tytölle jotain poliiseista ja muusta. Jatkoimme matkaa. Menimme pienelle rantatielle johon autoilla ei ollut pääsyä. Olimme menossa kysymään länkkäriravintolasta neuvoa kun taksikuski ajoi meitä kohti SKOOTTERILLA. Hän oli käynyt vaihtamassa ajoneuvoa että voisi seurata meitä paremmin. Pitkän harhailun ja rannalla piileskelyn jälkeen saimme hänet kuitenkin karistettua.

Saimme sovittua kohtuuhintaisen kyydin Hat Riniin. Päästyämme perille olimme kuin eri maailmassa. Ranta oli täynnä nuoria ja aallot olivat valtavia. Mieleeni muistui Goan backpackerghetto Arambol. Hat Rin on siis se paikka, josa Full moon partyt järjestetään joka kuukausi. Tarkoituksenamme oli ottaa vene pohjoiseen pienemmälle rannalle mutta venekuskit koittivat ukottaa meiltä 300B kyydistä, joka normaalisti oli max. 200B. Ukotukseen täysin kyllästyneenä hylkäsimme suunnitelmamme ja nappasimme huoneen Hat Rinistä. Illalla ympäriinsä palloillessamme kävin tiedustelemassa hyviä snorklauspaikkoja etelästä. Travel Agencyn tyttö kuiitenkin sanoi että kaikki hyvät riutat ovat pohjoisessa, ja että he järjestävät päivän pituisen matkan sinne seuraavana päivänä. Normaalisti olisin erittäin skeptinen järjestettyä matkaa kohtaan mutta hinta oli tässä niin alhainen, että ei siinä paljoa menettäisi. Ainakin olisi jotain tekemistä tiedossa koko päiväksi.

Seuraavana aamuna suuntasimme matkatoimistolle ja hyppäsimme lava-auton kyytiin. Auton lavalla oli kolme suomenruotsalaista ja kaksi ruotsalaista tyttöä sekä yksi englantilainen nuori herrasmies. Heitimme huonoa läppää koko automatkan, joka muistutti lähinnä vuoristorataa saaren teiden takia. Päästyämme veneeseen tutustuimme Vaniin, matkan järjestäjään joka oli alunperin kotoisin Amerikasta mutta nykyisin asuu Thaimaassa rahoilla joita hän sai sijoittamalla Googleen 15 vuotta sitten. Van oli erittäin rento ja kertoi meille nippelitietoa Thaimaasta ja kaikesta minkä ohi menimme tai mistä kysyimme. Matkan ensimmäinen pysähdys oli vesiputous. Päästäksemme sinne meidän piti kahlata koskien läpi, hyppiä ja kiivetä kiviä pitkin korkeammalle paljain jaloin. Vesiputous itsessään oli n. 10m korkea ja kävimme uimassa sen alla. Putouksen jälkeen söimme ilmaisen lounaan (Pad Thai-annos kera kanan) jonka jälkeen suuntasimme takaisin veneeseen. Van teki kaikille drinkit ja tarjoili kasoittain tuoreita hedelmiä. Vedimme snorklausvälineet päälle ja hyppäsimme veteen. Kaloja houkuteltiin paikalle heittämällä leipää veteen. Kaiken värisiä ja kokoisia kaloja saapui paikalle psykedeeliset määrät silmänräpäyksessä. Muutaman kuvan napattuani kamerasta loppui tietenkin akku, ja suurimmat kalaparvet jäivät ikuistamatta. Snorklailun, uimisen, syömisen ja juomisen jälkeen lähdimme takaisin kohti Hat Riniä. Matkalla takaisin aallot olivat valtavia ja pariin kertaan vene hyppäsi ilmaan niiden voimasta. Illalla kävimme suomenruotsalaisten tyttöjen + britin kanssa rannalla ihmettelemässä tulishowta. Pitkään emme kuitenkaan viipyneet koska aamulla oli taas jatkettava matkaa. Kaikenkaikkiaan koko retki oli mahtava kokemus ja todellakin 600B arvoinen.

Seuraavana päivänä checkoutin jälkeen lähdimme kohti Thong Salaa. Vuokrasimme pyörät sieltä tulevaisuutta ajatellen (paatti pois lähtee samasta sijainnista) koko loppuajaksi. Etsimme länsirannikolta edullista ja rauhallista bungalowia. Löysimme yhden, joka jälkeenpäin osoittautui pienehköksi pettymykseksi. Viivyimme sielä kuitenkin pari päivää ja hajoilimme vieressä mekastaviin brittiporvareihin. Paikan pitäjä oli kuitenkin erittäin mukava ja hänen ansiostaan emme lähteneet heti ensimmäisen yön jälkeen. Toisena iltana terassillemme lensi pingispallon kokoinen koppakuoriainen. Ääni mitä ko. ötökkä piti oli ihan järkyttävä ja sillä tuntui olevan jokin fiksaatio päästä sisälle mökkiin. Lopulta koppakuoriainen lähti lentämään meitä kohti ja Navid huitaisi sitä lasipullolla (kahden harhalyönnin jälkeen) kaikilla voimillaan. Kuului kova KLING -ääni ja koppakuoriainen lensi useita metrejä viereiseen puskaan. Nauroimme hysteerisesti ainakin 10min.

Lopulta tuli aika jatkaa eri teitä. Navid lähti takaisin Danin luokse jonka sukelluskurssi oli loppumaisillaan ja itse löysin tuntien etsimisen jälkeen täydellisen bungalown suht. hiljaiselta rannalta läheltä koralliriuttoja. Viimeiset päivät kuluivat Hyvässä Seurassa skootterin täyttä bensatankkia häikäilemättömästi kuluttaen, snorklaillen, hammockissa lojuen, kirjaa lukien sekä uiden. Onnistuin myös puhkaisemaan skootterin takarenkaan jo toiseen kertaan. Hintaa tälle tuli 200B ja ukottamista yritettiin jälleen. Snorklaaminen oli aluksi hyvin kuumottavaa, mutta muutaman kerran jälkeen pujottelin kasvien välissä ja väistelin merisiilejä kuin kala konsanaan. Vähän harmittaa, että sukellus jäi kokematta. Toisaalta rahoilla mitä sukelluskurssiin pitäisi sijoittaa elää viikon-kaksi missä tahansa Aasiassa, ja pitäähän jotain jättää kokematta seuraavaa reissua varten.

Muutamien öiden jälkeen nappasin veneen takaisin kohti Bangkokia, mihin Joonas lentää Suomesta. Lipun varattuani kuitenkin selvisi että päivät olivat menneet hieman sekaisin ja Joonas saapuisikin vasta 21.2. Tämä tarkoitti viikkoa lisää odottelua. Suunnitelmani muuttui samantien ja päätin suunnata pohjoiseen Chiang Maihin. Siitä lisää seuraavassa jaksossa.