keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Goa, Panaji, Delhi


Tälläinen kaveri asusti samassa mökissä koko Goalla vietetyn ajan. Nimesimme sen Joonakseksi. Joonas häädettiin mökistä useaan otteeseen, mutta aina se löysi tiensä takaisin. Eniten Joonas viihtyi vessassa, joka ei seinien puolesta ollut millään tavalla tiivis. Pitkien kuvaussessioiden jälkeen Tiitus onnistui nappaamaan Jstä näinkin onnistuneen kuvan, kun laittoi kameraan ruoka-kuvausasetukset päälle.


Asiaan. Pitkän etsinnän jälkeen pääsimme eroon Arambolin länkkäritäyteisestä menosta ja löysimme majatalon pienemmältä rannalta, Morgimin ja Aswemin rajalta. Paikan nimi oli Zorba the Buddha, ja ilmeisesti kyseessä oli jonkin sortin perheyritys. Paikan pitäjä Navin ja muu henkilökunta oli erittäin mukavaa, saimme mm. alennuksia resortin omasta ravintolasta (vaikkakin ruoalle sielä todettiin huonohko hinta-laatu -suhde) ja saimme apua kaikessa, mitä ikinä kysyimmekään.


Joonaksen lisäksi paikassa oleskeli paljon muitakin eläimiä, mm. laiskoja kissoja, koiria jotka myllyttivät useasti keskellä yötä, PALJON erilaisia muurahaisia jotka ilmeisesti saivat kiksejä ihmisen pureskelusta, sydämentykytystä aiheuttavia hämähäkkejä (myös niitä isompia), tuhatjalkainen joka huuhdottiin vessasta alas sekä tietysti lintuja, jotka lauloivat mitä erikoisemmilla äänillä. Osaa niiden äänistä voisi käyttää samplena musiikin teossa, niin tasaisia ja laajoja äänialaltaan ne olivat. Bird beatbox, miksi ei?


Ensimmäisinä öinä tuli herättyä useaan otteeseen sängyn spartalaisuudesta johtuen (semiohut patja joka oli aivan liian lyhyt lisäpatjasta huolimatta) sekä äänistä mitä tuli mökin sisältä ja ulkoa. Aamulla mukavana yllätyksenä oli jyrsitty saippua. Jokin suht. isoilla hampailla varustettu jyrsijä oli keksinyt siitä oivan välipalan. Alkujärkytyksen helpotettua suurin osa ajasta tuli joko nukuttua, uitua, syötyä, makoiltua riippumatossa/rannalla tai ajellen ympäriinsä skootterilla, tutkaillen ympäristöä. Lälläripyörän vuokraus maksaa täälä n.200-400rupiaa päivä, riippuen miten pitkäksi aikaa sen ottaa. Lisäksi kaikki niistä olivat (tottakai) viritettyjä.


Toisena päivänä skootteristamme hajosi rengas, kun olimme ajelemassa pohjoisessa. Alamäessä koko pyörä alkoi heilumaan jonka seurauksena parkkeerasimme tien viereen. Rengas oli jo vanha, ja pelonsekaisilla fiiliksillä mietimme, ukotetaanko meidät maksamaan koko rengas. Yritimme liftata takaisin huonolla menestyksellä. Hetken odottelun jälkeen haluamaamme suuntaan meni bussi, joka poimi meidät kyytiin tien vierestä. Lopulta renkaan hinnaksi tuli 400rp, joka oli hinta skootterin kuljetukselle tien vierestä talliin korjattavaksi. Koko rengasta emme joutuneet (käsittääkseni) maksamaan. Jälleen kerran, kaikki meni paremmin kuin oletimme.


Vuokrasimme toisesta paikasta skootterin lopuiksi päiviksi kulkemisen ja paikkojen tutkiskelun helpottamiseksi. Etsimme niitä hämyisimpien näköisiä katukeittiöitä ja löysimmekin muutaman erittäin loistavan jonka hintoja turismi ei ole vielä päässyt nostamaan. Näistä paikoista myös selvitimme, mistä paikalliset ostavat kalansa, tulevaisuuden puuhasteluita varten.


Goa ja kaikkialla myytävät superhalvat ja tuoreet hedelmät pelastivat usemmankin aamun. Kokonainen vesimeloni maksoi n. 70 senttiä, papaya irtosi samaan hintaan, kilo rypäleitä maksoi euron, banaanit ~50senttiä/kilo, samoin ananas. Paikalliset ovat myös hiffanneet oleellisen appelsiinin/mandariinin/klementiinin/satsuman nimeämisessä – kaikki tottelevat nimeä orange. Tietysti eri kokoiset oranssit olivat eri hintaisia, mutta kaikenkaikkiaan systeemi on erittäin toimiva. Hedelmien ohella söimme paljon seafoodia ja tietenkin niitä perus intialaisia dishejä. Vaikka olisinkin sortunut länkkärisapuskaan kerran tai kaksi, en sitä tässä myöntäisi.


Toiseksi viimeisenä ja viimeisenä päivänä kävimme kalatorilla ihmettelemässä menoa. Ensimmäisellä käynnillä mukaan tarttui white red snapper, sekä pienikokoinen kingfish. Nämä kokkasimme majapaikan alueelle tehdyssä nuotiossa kattilalla, jonka saimme lainaksi paikan henkilökunnalta. Mausteiksi hankimme ne simppelit; voi, suola, mustapippuri ja lime. Toisella kerralla nappasimme mukaan 3,5 kg tonnikalan, jonka valmistimme barbeque-tyyliin nuotiolla hiilloksen päällä grillaillen. Kyytipojaksi paistoimme kourallisen katkarapuja. Tämä reilun kolmen kilon möhkäle kustansi reilun euron. Yllättäen fisu oli hieman eri makuista kuin mikään purkkitonnikala.

Kalatorilla oli hauska huomata, millaisia reaktioita esimerkiksi kiitoksen sanominen paikallisella kielellä herättää. Niin paljon hymyä ja naurua. Goalla moni länkkäri tuskin vaivautuu opiskelemaan kieltä edes perussanojen verran. Tuntui, että kaikilla oli enemmän tai vähemmän biletysmentaliteetti. Toisaalta en odottanutkaan muuta. Kun tiedustelimme muutamalta tapaamaltamme itävaltalaiselta jotain pienempiä paikkoja, he sanoivat että Arambol (meidän silmissämme backpackerghetto pahimmasta päästä) on yksi pienimmistä. En edes halua tietää, millaista meno on etelämmässä. Miten paljon asiat muuttuvat viidessä – saatika kymmenessä vuodessa. Jos haluaa jotain kosketusta Goalaiseen kulttuuriin, kannattaa mennä mahdollisimman pian.


Enempää tarinoita ei Goasta valitettavasti irtoa. Aika kului riippumatossa löhöillessä, rannalla käristellessä, uidessa, skootterilla seikkaillessa ja hyvästä ruoasta nauttiessa. Meno oli seesteisen kiireetöntä muutamaa satunnaista tapahtumaa lukuunottamatta. Viimeisenä päivänä nappasimme bussin Mapusaan, josta otimme toisen bussin Panjimiin. Sielä vietimme muutamia tunteja etsien hyvää ruokaa ja ihmetellen paikan menoa. Iltapäivällä suuntasimme lentokentälle, josta nappasimme lennon Delhiin. Lento meni tietenkin Mumbain kautta, ja ylimääräistä häsläystä oli luvassa. Jännä miten nopeasti lentämisestä katoaa se pieninkin jännitys. Enemmän ehkä ärsyttää odottaminen, mitä on huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi junalla liikkuessa (VR on oikeasti toimiva jos vertaa lentoihin, tai ainakin omiin kokemuksiin lentämisestä!). Positiivisena puolena mainittakoon että kärsivällisyys kasvaa.


Lento sujui suht. kivuttomasti ja saavuimme Delhiin yhdentoista aikoihin illalla. Suuntasimme alueelle missä myös aikaisemmin yövyimme ja heti ensimmäisestä paikasta josta kysyimme, löytyi vapaa huone. Hintaa yritettiin tietenkin ukottaa 50rp korkeammaksi, mutta hotlan kotisivuilta saatu tieto sai äijän hiljaiseksi.


Viimeiset 2 päivää kuluivat Delhissä varsin nopeasti. Ohjelmaan kuului tuliaisten etsimistä, hotlan varmistelua Thaimaan päässä, hyvin syömistä sekä pienimuotoista nautiskelua viimeisistä edullisista Intialaisista oluista. Illalla nopeiden hyvästien jälkeen Tiitus suuntasi lentokentälle. Sain omaa rinkkaani kevennettyä ~2kg käyttämällä Tiitusta kuriirina. Tarkoitus oli myös lähettää ihan oikea paketti Suomeen, mutta postitoimiston hintoja kysellessä mieli muuttui hyvin nopeasti. Koko lysti maksoi 2500rp. Ei kiitos.

Ensimmäisenä (ja viimeisenä) päivänä yksin Intiassa. Päivä kului nopeasti ympäriinsä palloillessa ja täydellisiä housuja metsästäessä. Miten vaikeaa onkaan löytää mustat samettihousut Intiasta. Tuntuu, että myyjien mielestä jokainen väri on musta, ja joka materiaali on vakosamettia. Annoin myös pitkään palvelleille adidaksen kengilleni huollon, paikallisen katusuutarin avustuksella. Kengät pestiin hammasharjalla, kiillotettiin, etuosaan kuluneet reiät liimattiin ja ommeltiin kiinni. Koko homman kruunasi nauhojen sekä pohjallisten vaihto. Ennen koko proseduurin alkua kysyin hintaa, ja minulle ilmoitettiin hinnaksi 10rupiaa. ”As you like sir, as you like”. Homman valmistuttua ja lopputulokseen erittäin tyytyväisenä yritin antaa hänelle satasta. Kuitenkin tästä kieltäydyttiin ja alettiin puhumaan useista satasista. Ilmeisesti pohjalliset/nauhat ovat kalliita. Yhtäkkiä paikalle ilmestyi pari poliisia kepeillä aseistettuna, ja he alkoivat huutaa suutarille ja löivät hänen työkalulaatikkosa kumoon. Lopulta suutari painostettiin antamaan 90rp vaihtorahaa takaisin. Otin ensin 40rp, ja koitin kieltäytyä lopuista. Sain myös osakseni huutoa ja käskyn ottaa rahat vastaan. Poistuin paikalta nopeasti kiiltävillä ja uudenkarheilla Adduillani. Myöhemmin näin tämän saman suutarin. Annoin hänelle 50rp ja kiitin hyvin tehdystä työstä. Se oli enemmän kuin tarpeeksi. Karmaa ropisee.


Loput viimeisistä hetkistä käytin nauttiessani chaista sekä jakinjuustosta, joita en hetkeen tule saamaan. Jutustelin myös pitkään hedelmäkärryn myyjän kanssa, joka oli suunnilleen itseni ikäinen ja erittäin rento. Hän antoi granaattiomenan sekä rypäleitä maistiaisiksi. Annoin hänelle kolikot taskuni pohjalta kiitokseksi. Heitimme ylävitoset ja lähdimme kumpikin omiin suuntiimme.


Tarpeeksi aikaa kulutettuani hustlasin hotlamme kautta itselleni kyydin lentokentälle. Kohta olen Bangkokissa, kello kahdelta aamuyöllä omin nokkineni. Seikkailufiilis on jo saavutettu, ja pelkoa ei ole. Tähän loppuu siis Intia-osuus.

4 kommenttia:

  1. Kiva, että siellä on hyvä meininki :) Ikävöidään jo vähäisen, mutta ehkä se laantuu vielä. Pidä nyt sitten hyvä mies itsesi turvassa, kun yksin siellä bostailet. -Kikka ja Pasi

    VastaaPoista
  2. Voi miten ehdin tätä jo oottaa!! Älä kuitenkaan ota paineita ;) Pidä huolta ittestäs!! JA NAUTI !!!!!!

    VastaaPoista
  3. Voi Eisty etkö jo pian tulisi takas kanssamme saunomaan tänne -15:een?
    Ei suin, piä ny hawskaa niin kauan ku sitä riittää. Tuut näillä näkymin takasin Niinistön presidenttikaudelle.
    t. Julio Manuel Hermano Fernandéz-Gonzalez-Lipponen

    so rölled, luulit oikeesti.

    VastaaPoista
  4. "Näillä näkymin" muuttui eilen muotoon, tulet takaisin Niinistön presidenttikaudella. Minun aikanani jo toinen kokoomuspresidentti (tähänhän alkaa jo tottua).

    Kauan kauan sitten tuli televisiosta sarja nimeltä Hill Street Blues, missä Stg. Phil Esterhaus (alias Michael Conrad 1925-1983) sanoi aina käskynjaon jälkeen porukalle "Let`s be careful out there". Ei pöllömpi neuvo... http://www.youtube.com/watch?v=T2QApwtE8zQ

    ak.

    VastaaPoista

Blogiarkisto