maanantai 16. tammikuuta 2012

Mumbai, Ratnagiri, Ganpatipule & Goa


Aikataulun joustamattomuuden vuoksi ostimme lentoliput Varanasista Mumbaihin, välilasku Delhissä. Varanasin lentokentällä, Check-inin ja turvatarkastuksien jälkeen (ärsyttävä ukotusmeininki tässäkin hommassa, ja vielä lentokentällä. Yrittivät takavarikoida mm. korvatulpat.) hyppäsimme koneeseen, joka suuntasi Delhiin. Lento oli kuitenkin tapansa mukaan myöhässä, ja jouduimme Delhin asemalla juoksemaan toiseen korvaavaan koneeseen. Asiaa ei yhtään auttanut isomahainen bisnesmies seurueineen, joka ohitti meidät ja useita muita turvatarkastuksen jonossa ja jäi seisomaan eteemme. Lopulta juoksimme koneeseen lentokentän läpi, tyylikkäästi viimeisinä. Lennolla vieressäni istui paikallinen nuorehko mies, jota kiinnosti kokoajan mitä teen. Jos otin vihon esiin kirjoittaakseni / piirtääkseni, täytyi tämä raportoida käytävän toisella puolella oleville kavereille. 4 ihmistä siis tuijotti lähes koko ajan, mitä teen. Tämä on vain yksi kolmannessa maailmassa reissaamisen arkipäiväisistä asioista, mihin kaltaiseni kalpeanaaman pitää tottua. Helppoa se ei tietenkään aina ole.


Mumbai, Intian Miami. Lentokentältä ulos päästyäni tuntui kuin olisin astunut saunaan. Järjetön lämpö ja kosteus. Otimme prepaid -taksin lentokentältä kohti eteläistä Mumbaita, missä huhujen mukaan pitäisi olla halvimpia majoituksia. Mumbaissa asustaa (virallisesti) n. 17 miljoonaa ihmistä, ja pinta-alaakin kaupungilla on melkoisesti. Taksimatka kesti vajaan tunnin, sillä etäisyydet eivät olleet pienimmästä päästä. Taksikuski ei puhunut englantia juurikaan, ja tämä hankaloitti lopullisen määränpään löytämistä. Lopulta kuitenkin pääsimme etsimällemme guesthouselle. Tuplahuoneita? Eiolé. 12 henkilön dormissa oli 2 vapaata paikkaa, mutta erinäisten syiden takia päätimme lähteä etsimään jotain toista majoitusta. Kadulta mukaamme tarttui nuori poika, joka toimi ilmeisesti hotellien/hostellien sisäänheittäjänä. Yleinen hintataso Mumbaissa on ihan järkyttävän korkea, varsinkin kun vertaa Varanasiin. Tosin Suomeen verrattuna tämäkin paikka on halpa. Kaikki on niin suhteellista. Lopulta maksoimme tuplahuoneesta 1200rp yöltä, eli melkein 10e/hlö. Viipyisimme onneksi vain yhden yön.


Illalla menimme läheiseen rantaan. Suunnitelmissamme oli tyhjentää Delhistä ostetun pienen vodkapullon loput parin drinkin muodossa Mumbain menoa ihmetellen ja maisemia ihaillen. Ostimme drinkkiainekset läheiseltä kioskilta ja suuntasimme kohti rantaa. Rantaan päästyämme kippistimme sille, että pääsimme viimeinin tropiikin lämpöön. Ei mennyt kauaakaan, kun pari paikallista lyöttäytyi seuraamme jutustelemaan kaikenlaista. Fiilis oli erittäin hyvä. Yhtäkkiä minua lähestyi vanhempi mies, joka kysyi mitä teen täälä. Sanoin, että istuskelemme ja jutustelemme, ei sen kummempaa. Hän pyysi minua mukaansa. Tässä vaiheessa ymmärsin, että kyseinen herra on poliisi. Hän sanoi, että ranta on julkinen paikka ja että alkoholin juominen sielä on kiellettyä. Emme nähneet missään kylttejä aiheesta, joten yritimme vedota tietämättömyyteen. Kuitenkin poliisi pyysi meitä mukaansa autoon. Pitäisi mennä asemalle maksamaan 1250 /hlö rupian sakot. Autoon päästyämme poliisit nappasivat vielä yhden paikallisen, jonka kanssa olimme jutelleet. Kaikki kolme yritimme vakuutella poliiseille, että paikallinen ei ottanut meidän juomistamme mitään. Tämä meni kuin kuuroille korville. Sitten paikallinen kuiskasi, että tälläinen käytös poliiseilta on aika yleistä, koska korruptio. Nyt olisi hyvä hetki lahjoa.  Pyysimme poliiseja pysäyttämään auton ja sanoimme, että ei ole tarvetta mennä poliisiasemalle. Yritimme antaa heille 500rp, mutta he vain nauroivat. 1500 rupiaa oli lopuksi riittävä lahjus, ja he käskivät meidät ulos autosta. Tämä oli ensimmäinen kerta itselläni, kun olen joutunut asioimaan poliisin kanssa. Kokemus oli suhteellisen kuumottava, ainakin kun tiesi, miten korruptoituneet poliisivoimat Intiassa on. Paljon tuli mietittyä myös, miten hyvin asiat Suomessa tältäkin osin ovat. Ei sielä napata turisteja lahjusrahojen toivossa, ja muutenkin toiminta on yleensä standardien mukaista. Viisastuimme kerrasta, emmekä enää julkisilla paikoilla koske alkoholiin.


Seuraavana aamuna checkoutin jälkeen jätimme tavarat hotellille säilytykseen, ja lähdimme syömään etelä-intialaiseen tapaan valmistettua lammasta. Ruoka oli erittäin tulista ja herkullista, varsinkin kun suurin osa reissusta on menty kasvisruokalinjalla. Törmäsimme kadulla palloillessamme tehtaanmyymälään, jossa oli tarjolla vaatteita erittäin edulliseen fixed prize -hintaan. Mukaan tarttui 2 kauluspaitaa, joista toiseen tehtiin paikan päällä kavennukset, paidan ultimaattisinta istuvuutta ajatellen. Hintaa paidoille + kavennukselle tuli yhteensä n. 8e. Etsimme matkatoimiston, joka tarjoaa bussi/junamatkoja Ratnagiriin. Epäilyttävän herrasmiehen pitämä matkatoimisto sijaitsi kahden ravintolan välissä noin 10 m2 tilassa. Päädyimme ottamaan yöbussin, ei nukkumisluokkaa, ei ilmastointia. Pitkänkään tinkaamisen jälkeen emme saaneet hintaa laskettua alle 600rp:n. Kyseessä oli pyhäpäivä, ja tällöin busseja kulkee erittäin harvoin ja ne ovat lähes aina täyteen bookattuja.


Pääsimme taas tien päälle. Rentoutua emme ehtineet juurikaan. Lähtö ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa. mm.Taksia oli vaikea saada ja bussipysäkin sijainti ei ollut varma. Kuitenkin, asioilla on tapana järjestyä. Bussi lähti ~30min myöhässä. Vaivaiset 9,5h (minimi) edessä. Penkit olivat yllättävän mukavat ja ne sai kaadettua lähes vaakatasoon. Matkan alussa, kun oma väsymys oli suurimmillaan, matkan järjestävät laittoivat bussin etupäässä sijaitsevalta näytöltä pyörimään Bollywood-toimintaelokuvan. Äänenvoimakkuusnamiska oli unohdettu maksimiin ja takakaiutin sijaitsi tietenkin oman paikkani kohdalla. Kuuntelin siis laulua, uhkailua, rakkaudentunnustuksia, lisää laulua ja uhkailua parisen tuntia, kaikki tämä hindiksi. Tietenkin ilman mitään tekstityksiä. Matkan aikana oli hauska huomata, miten ilma alkoi pikkuhiljaa muuttua helpommin hengitettäväksi ja kuoppaiset kaupunkitiet vaihtuivat mutkitteleviin vuoristoteihin. Harmitti vähän, että ulkona oli pimeää. Vuorten silhuetit näyttivät makeilta taivasta vasten.


Saavuimme Ratnagiriin aamulla, seitsemän aikoihin. Sieltä ottaisimme pikemiten bussin Ganpatipuleen, jossa oli tarkoitus viettää muutamia päiviä kalastellen ja rannalla riippumatossa loikoillen. Löysimme bussiaseman. Kovin paljoa siihen ei tarvinut tosin suunnistaa, kun kyseessä oli pieni kylä jonka keskusta rakentui yhden päätien ympärille. Seuraava bussi lähtisi puolen tunnin päästä. Pienemmissä kylissä tulee huomattua, että myös Intialaiset osaavat olla ystävällisiä. Ihmiset tervehtivät, kyselevät mistä olemme kotoisin ja yleensäkkin haluavat harjoittaa englantiaan. Kaikki tämä ilman taka-ajatuksia (Toisin kuin Delhissä/Varanasissa). Löysimme bussiaseman ja kyselyjen jälkeen myös Ganpatipuleen suuntaavan bussin. Parin tunnin bussimatka paikallisessa ei-ilmastoidussa ”semideluxe” bussissa tuntui lyhyeltä.


Ganpatipule. Paikka vaikutti rauhalliselta mutta majoitusten vähäisyyden vuoksi ne olivat kovin hintavia. Eräästä hostellista tiedustellessamme hintaa tapasimme belgialaisen naisen, joka oli reissannut Intiassa hyvin pitkään. Hän kertoi, että koska kyseessä oli viikonloppu, paikka olisi täynnä (paikallisia) turisteja. Jätimme tavarat kyseiselle hostellille ja lähdimme etsimään lisää guesthouseja. Löysimme lopulta yhden majatalon rannan läheisyydestä, jonka omistaja ei puhunut juuri ollenkaan englantia. Saimme kuitenkin kommunikoitua onnistuneesti. Lähdimme tutkimaan läheistä rantaa. Ranta oli aivan täynnä paikallisia turisteja, ja monet halusivat kanssamme yhteiskuvaan. Kun yhteen suostui, tuli paikallisia aina lisää ja lopuksi saimme poseerata n. 10-15min eri ihmisten kanssa kuvissa. Lopulta pääsimme pakenemaan ihmismassoja toiseen osaan rantaa. Vietimme päivän huljuttelemalla meressä, etsiessämme isoimpia aaltoja ja ihmettelemällä megapieniä rapuja jotka kipittivät rantahiekalla. Hotellille suunnatessa tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että tämä ranta ei ollut sitä mitä haimme. Liikaa turisteja ja beach resortteja. Seuraavana aamuna suuntaisimme jälleen eteenpäin.


Bussi lähti klo 6 aamulla. Suuntasimme bussipysäkille puolta tuntia aiemmin, varmuuden vuoksi. Bussipysäkillä oli vain yksi paikallinen meidän lisäksi. Hän oli kotoisin Burmasta, Myanmarista. Hän oli 80 vuotias ja erittäin vetreässä kunnossa. Kuulimme tarinoita mm. kodin menetyksestä  tulville sekä siitä, miten hän pelasti veljensä ja äitinsä tulvan alle jääneestä talosta. Miten erilainen elämä sitä joillain ihmisillä onkaan ollut. Bussi saapui melkein ajallaan. Hyppäsimme sen kyytiin. Edessä olisi n. 9h istumista, semideluxe -mallisessa bussissa. Matkustamiseen osasi suhtautua jo eri tavalla. Enää ei miettinyt, miten tylsää, miten kuuma ja miten pitkä matka on kokoajan. Sitä vain nauttii musiikista, nukkuu jos pystyy tai sitten tuijottaa ikkunasta mesmeroituneena eläen hetkessä.


Viimeinkin Goalla! Temppelit vaihtuivat kirkkoihin, kukkakaupat viinikauppoihin ja kaapuihin pukeutuneet paikalliset länkkäreiksi jotka ajelivat skoottereilla ilman paitoja. Saavuimme Mapusa-nimiseen kaupunkiin. Sieltä otimme toisen bussin kohti pohjoista Mandrem- rantaa. Päästyämme paikalle totesimme jälleen, että kyseessä on liian turistisoitunut (ja kallis) paikka meidän makuumme. Nappasimme taksin ja suuntasimme enemmän pohjoiseen, Aramboliin. Kyseessä oli täysin samanlainen paikka kuin Mandrem, mutta vähän pienemmässä mittakaavassa. Monen päivän reissaamisesta väsyneenä otimme kuitenkin yöpaikan pariksi yöksi. Oli pakko päästä lataamaan akkuja aurinkoenergialla.


Paikka on backpackerghetto pahimmasta päästä. Kaikki palvelut löytyvät ja länkkäreitä on enemmän kuin paikallisia. Länkkärituristeissa on kylläkin se hyvä puoli, että kaikki eivät halua meidän kanssa yhteiskuvia vain siksi koska olemme valkoisia. Löysimme erikoisen Psybar-nimisen paikan. Kyseessä oli siis psytranceen erikoistunut baari/guesthouse. Heilläkään ei ollut vapaita paikkoja, mutta saimme kutsun bileisiin jotka he järjestäisivät illalla. Lupasimme käydä illalla katsomassa mikä meininki. Loppupäivän ihmettelimme paikan menoa, söimme hyvin, soittelimme kitaraa (eli Tiitus jammaili bossa novaa) ja istuskelimme rannalla. Illalla kävimme Psybarissa, jossa bileet olivat loppuneet ennenkuin ne olivat kerenneet edes alkaa kunnolla. Poliisi oli tullut paikalle ja koska ilmoitusta bileistä ei oltu tehty, ne oli lopetettava. Saimme kuitenkin flyerin seuraavana iltana järjestettäviin kemuihin n. 5km päässä nykyisestä sijainnistamme.


Kuten varmaan olette huomanneet, tekstin täsmällisyydessä ja yksityiskohtien kirjoittamisessa olisi parantamisen varaa. Parina päivänä olen jopa ottanut paineita kirjoittamisesta, eikä se silloin luonnistu laisinkaan. Nyt kun reissu jatkuu, saattaa olla, että blogitekstit lyhenevät ja enää en kirjoita päiväkohtaisesti tapahtumia. Jatkan todennäköisesti enemmän ympäripöyreällä linjalla oman mielenterveyden takaamiseksi. Kiitos kuitenkin Teille, arvoisat lukijat, vähäisestä palautteesta mitä olen saanut. Sitä palautetta saa antaa lisääkin! Siksi tässä tuo vapaa kommentointi on käytössä.

6 kommenttia:

  1. Hyvää luettavaa, varsinkin erinäiset ukotusskeemat ja niiden väistely. Turha stressata kirjoittamisesta liikaa, oma bloginpito kaatui täydellisyydentavoitteluun. Parempi olla lyhyempiä/epätarkempia tekstejä kuin ei mitään. Keep safe, have fun!

    -Teme

    VastaaPoista
  2. Parempaa kuvaa viiksistä!

    VastaaPoista
  3. Voi minusta on niin kiva lukea ihan kaikkea mitä kirjottelet, koska toi on reissukohteena niin erilainen verrattuna siihen missä oon ite käyny. Ja kiva lukea että ette tyydy aina ihan just siihen mitä ekana on tarjolla vaan jaksatte sompailla eripaikoissa! Ja just kaikki pikku nippelitieto on kivaa luettavaa, emt paineet hittoon oot jo reissun päällä. Senkus vaan sepustat jotain fiiliksen mukaan :3

    VastaaPoista
  4. Ja höpö höpö, teksti on mitä mainiointa. Innolla odotan aina uusia juttuja. Älä ota turhia paineita, mutta älä myöskään lopeta tänne postailua...
    Ropsissa on noin puoli metriä lunta ja pakkasta yli kymmenen. Kuviesi ja juttujesi markkinoimat hikikelit tuntuvat....ihanan lämpöisiltä. Mude varmasti lähettäisi tergui, jos tietäis, että olen tänne rustaamassa -Saat ne nyt. Kerron sille myöhemmin, että lähetin. Seuraa myös hanakkaan sun juttuja.
    So Little One, Take care. We love you ;)

    ps. Paita näyttää istuvan hyvin. 8 euron hintaa ei myöskään voi pitää kiskurimaisena.

    VastaaPoista
  5. Mummi soitteli tänään ja oli ihan innoissaan tästä SUN BLOGISTA!:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista, naita on aina mukava lueskella. :--)
    Enkohan ma tata kaikesta huolimatta jatka. Oot Teme oikeessa, liian helposti lahtee taydellisyydentavoitteluun.
    Koittakaa jaksaa pakkasta vastaan! Ma hikoilen teidankin puolesta.

    VastaaPoista

Blogiarkisto